Useimmat ovat kuulleet hiilijalanjäljestä. Monet ovat jopa saattaneet käyttää joitakin monista nettilaskureista selvittääkseen omansa, tai huomanneet hiilijalanjälkimerkinnän ostamassaan tuotteessa. Ehkä jotkut ovat suhtautuneet konseptiin epäilevästi, koska ovat lukeneet, että öljy-yhtiöt ovat olleet sen kehittämisen taustalla siirtääkseen vastuuta päästöjen vähentämisestä yksilöille. Mutta mitä hiilijalanjälki oikeastaan on, miten se lasketaan ja miten se voi auttaa yhteiskuntia, eikä vain yksilöitä, siirtymään 1,5 asteen maailmaan?
Hiilijalanjäljen yksinkertaisena lähtökohtana on, että kaikilla jokapäiväisessä elämässä käyttämillämme toiminnoilla ja tuotteilla on omat vaikutuksensa. Tuotteen hiilijalanjälki on tuotteen kokonaisilmastovaikutus tuotannosta aina sen hävittämiseen asti, ja se lasketaan yleensä elinkaariarviointimenetelmällä. Ihmisen hiilijalanjälki on näiden toimintojen ja tuotteiden kuluttamisen yhteenlaskettu kokonaisvaikutus.
Tästä eteenpäin tilanne muuttuu monimutkaisemmaksi. Ensinnäkin on tärkeää huomata, että hiilijalanjälkeä laskettaessa ilmastovaikutuksista otetaan huomioon vain kasvihuonekaasupäästöt. Muilla menetelmillä, kuten ekologisen jalanjäljen avulla, voidaan mitata myös muita vaikutuksia, kuten veden- ja maankäyttöä ja materiaalien kulutusta.
On myös tärkeää huomioida, että ihmisten elämäntapavalintojen hiilijalanjäljet mitataan usein eri tavalla kuin valtioiden kasvihuonekaasupäästötilit. Esimerkiksi Pariisin sopimuksen kaltaisissa kansainvälisissä sopimuksissa maiden päästötasot (ja -tavoitteet) on laskettu laskemalla yhteen kaikki päästöt, jotka ovat peräisin suoraan maan rajojen sisällä tapahtuvasta toiminnasta. Tähän sisältyvät muun muassa kaikki kotimaiset prosessit, kuten sähköntuotanto, sementin ja hyödykkeiden valmistus sekä autoillessa kulutetut polttoaineet.
Luonnollisesti osa siitä, mitä yhdessä maassa tuotetaan, myydään ja kulutetaan toisessa maassa. Jotkin maat tuottavat paljon vähemmän aineellisia tuotteita kuin mitä ne kuluttavat – kuten esimerkiksi Ruotsi. Näiden maiden osalta lähestymistapa, jossa lasketaan vain maassa tuotetut päästöt (tuotantoperusteiset päästöt), antaa vaikutelman pienemmästä hiilijalanjäljestä kuin maan sisäiseen kulutukseen liittyvien päästöjen mittaaminen (kulutusperusteiset päästöt).
Tuotantoperustainen tarkastelu paljastaa vain osan maan päästöistä. Esimerkiksi Ruotsi tunnistaa tämän ja onkin yksi ensimmäisiä maita, jotka aikovat asettaa tavoitteita kulutukseen perustuville päästöille.
Kun tarkastelemme henkilökohtaista tai kotitalouden hiilijalanjälkeä, tuotantoperusteisen hiilijalanjäljen käyttämisessä ei tietenkään ole juuri järkeä. Kotona me lähinnä juuri kulutamme – pääasiassa elintarvikkeita, tuotteita ja energiaa (toki hienoa, mikäli tuotat itse uusiutuvaa energiaa!).
Monissa hiilijalanjälkilaskureissa käytetäänkin siis kulutukseen perustuvaa lähestymistapaa, ja tietoja henkilökohtaisesta tai kotitalouden kulutuksesta. Nämä tiedot voidaan kerätä esimerkiksi kyselyjen muodossa - esimerkiksi WWF:llä on suosittu laskuri. Jotkin laskurit ovat yleisluontoisia ja jotkin taas yksityiskohtaisempia, jolloin paikallinen konteksti otetaan huomioon kysymyksissä ja laskennassa. Esimerkiksi WWF:n Ruotsissa käytössä olevan laskurin kysymykset koskevat muun muassa kaukolämpöä ja kesämökkejä, ja jalanjälkeä laskettaessa otetaan huomioon Ruotsissa tyypilliset rakennusmateriaalit ja energialähteet.
Tarkan datan käyttäminen verrattuna yleisluontoisiin tietoihin voi muuttaa jalanjäljen lopputulosta. Myös eri vuosilta saatujen tietojen käyttö voi vaikuttaa, sillä olosuhteet ja päästöt vaihtelevat ajan mittaan. Tämä näkyy jälleen Ruotsin tapauksessa, jossa jalanjälki voi vaihdella vuodesta toiseen, kun taantumien ja pandemioiden kaltaiset tapahtumat vaikuttavat kulutustottumuksiin ja -määriin.
Myös tarkasteltavat kulutuksen osa-alueet vaikuttavat kokonaisjalanjälkeen. Laskurit voivat poiketa toisistaan suuresti siinä, mitä eri kulutusulottuvuuksia ne kattavat (jotkut saattavat esimerkiksi sisällyttää vain yhden kysymyksen ruokavaliosta, jos sitäkään). Monissa laskureissa otetaan kuitenkin huomioon tärkeimmät kulutuksen päästöjen osa-alueet: ruoka, asuminen, liikkuminen ja vapaa-ajan vietto. On myös investointeja, esimerkiksi rakennusten, koneiden, tietokoneiden, arvoesineiden ja inventaarion hankkiminen, joihin liittyy päästöjä kulutukseen perustuvassa lähestymistavassa. Jotkin laskurit saattavat sisällyttää mukaan myös päästöt, jotka aiheutuvat valtion investoinneista infrastruktuuriin tai julkisiin laitoksiin, kuten kouluihin, sairaaloihin tai puolustusvoimiin ("public" eli julkiset päästöt alla olevassa kaaviossa). Yksilöt hyötyvät näistä palveluista, joten ne voidaan sisällyttää yksilölliseen hiilijalanjälkeen siitäkin huolimatta, ettei näihin päästöihin voida juuri vaikuttaa.
Ruotsin esimerkistä voidaan nähdä, että julkisen kulutuksen osuus on noin 1 tonni CO2e henkilöä kohden ja investointien osuus 2-3 tonnia CO2e henkilöä kohden. Samalla voidaan kuitenkin havaita, että sekä kokonaismäärät että eri kulutusluokkien suhteelliset päästöt voivat muuttua ajan myötä - jälleen aineiston vuosi voi vaikuttaa tuloksiin.
EU 1,5° Lifestyles -hankkeen Citizen Labs -työpajoissa käytimme vuoden 2015 tietoja ja otimme mukaan vain kotitalouksien kulutuksen. Keskimääräinen hiilijalanjälki Ruotsissa oli 6,2 tonnia CO2e - ilman investointeja ja julkisia menoja. Tulevassa blogikirjoituksessa kerrotaan aiheesta lisää!
Hiilijalanjäljet ovat mallinnuksia, jotka ovat käytännössä parhaita arvioitamme. Ne riippuvat lähestymistavasta ja käytetyistä tiedoista, mutta voivat olla erittäin hyödyllisiä, kun halutaan nostaa esiin huomionarvoisia elintapojemme hiilipäästöjen keskittymiä. Kuten EU 1,5° Lifestyles -hankkeessa korostetaan, ongelmakohtien ratkaiseminen ei kuitenkaan ole vain yksilöiden muutoksesta kiinni, vaan edellyttää myös ympäröivien rakenteiden muuttamista. Tämä transformatiivinen lähestymistapa voi tehdä 1,5 asteen elintavoista paitsi mahdollisia, myös parempia kuin nykyiset elintapamme.
Jessika Luth Richter, Stephanie Cap, Matthias Lehner