
1,5 asteen elämäntavat osaksi arkea ja yhteiskuntaa -työpaja järjestettiin torstaina 6.3.2025!
Työpajassa kuultiin aluksi EU 1.5° LIfestyles -hankkeen tutkimustuloksia, jonka jälkeen vuorossa oli paneelikeskustelu. Paneelikeskustelussa kuulimme innostavia puheenvuoroja Aleksi Neuvoselta (Demos Helsinki), Jussi Nevanlinnalta (Sitra), Laura Kolehmaiselta (Suomen Luonnonsuojeluliitto) ja Päivi Siepiltä (Lahden kaupunki). Työpajan yhteydessä osallistujilla oli mahdollisuus tutustua myös Ilmastopalapeliin.
Paneelin jälkeen vuorossa oli ryhmäkeskusteluja, joissa osallistujat pääsivät jakamaan omia ajatuksiaan kestävien elämäntapojen valtavirtaistamisesta. Keskusteluissa pohdimme erityisesti polarisaatiota sekä yksilöiden ja organisaatioiden vaikutusmahdollisuuksia kestävien elämäntapojen valtavirtaistamiseen.
Keskusteluissa korostui tarve lainsäädännön muutoksille, jotka muokkaisivat kulutustottumuksia kestävämmiksi ja ohjaisivat kuluttajia kierrätykseen ja korjaamiseen uuden ostamisen sijaan. Paljon keskustelua aiheutti mm. käytetyille tavaroille tulevat kaksinkertaiset ALVit sekä tavaroiden korjauksen taloudellinen tukeminen esim. ALV kevennyksin tai muilla tuilla.
Ympäristöasioista keskustellessa osa ryhmistä jää sen ulkopuolelle, mikä lisää polarisaatiota. Olisikin tärkeää pyrkiä löytämään ja kohtaamaan näitä ryhmiä, mutta miten se onnistuisi? Keskustelussa nousi esiin myös erilaisten momentumien hyödyntäminen ja keskustelunavausten ajoittaminen oikein. Tärkeää olisi kuitenkin tuoda myös uusia narratiiveja ja huomioida ihmisten erilaiset tilanteet, eikä syyllistää. Elämässä tapahtuvat muutokset ovat tilaisuuksia tehdä suurempia elämäntapamuutoksia ja tarjota aikuisille ympäristökasvatusta. Esimerkiksi lapsen syntymä, työpaikan vaihtaminen, naimisiinmeno tai painonpudotus, voivat olla tilaisuuksia, joissa elämäntapoja voisi laajemminkin pyrkiä muuttamaan planetaarisiksi. Median valtaa ja sen haasteita käsiteltiin laajasti – ilmastoasiat jäävät usein ajankohtaisempien uutisten varjoon, ja sosiaalinen media voi polarisoida keskustelua. Toisaalta kansalaiskokoukset ja paikalliset kampanjat voisivat olla keinoja lisätä osallistumista ja kohtaamista eri ryhmien välillä.
1,5 asteen tavoitteeseen pääseminen vaatii laajaa yhteistyötä, rohkeita kokeiluja sekä keskustelukulttuurin muutosta eri toimijoiden välillä. Mikään taho, sektori tai toimija ei voi ratkaista ongelmaa yksin vaan tarvitaan yhteistyötä sekä toisia kunnioittavaa ja kuuntelevaa keskustelua koulutuksen lisäksi.
Lämmin kiitos kaikille osallistujille antoisasta iltapäivästä!